2022

Aihe: Kaarle Suuri Andorran historiassa
Kuvaus: Andorran perustajana mainitaan Kaarle Suuri, joka myönsi alueelle itsenäisen aseman 800-luvun taitteessa. Kolikon sisäosan yläreunassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”ANDORRA”, ja sen alla on maalle tyypillistä joki- ja vuoristomaisemaa. Maisemaan on istutettu Kaarle Suuren muotokuva Albrecht Dürerin maalauksesta. Sen oikealla puolella on vuosiluku 2022. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 70 000 kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta: loka-joulukuu 2022

49,00 €
Aihe: Valuuttasopimus EU:n kanssa
Kuvaus: Kolikon teemana on EU:n ja Andorran ruhtinaskunnan valuuttasopimus, jonka nojalla eurosta tuli maan virallinen rahayksikkö. Kuvassa EU on esitetty eräänlaisena palapelinä. Kolikon sisäosan yläreunassa on eurosymboli tähtien ympäröimänä, ja sen oikealla puolella ovat maan nimi ”ANDORRA” sekä vuosiluvut 2012 ja 2022. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Aihe: Hoitohenkilökunnan merkitys pandemian aikana
Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu hoitohenkilökunnan edustaja profiilissa. Sisäosan vasemmassa reunassa esitetään kiitoksia kolmella kielellä, ja kuvassa on monenlaista terveyden- ja sairaanhoitoon liittyvää kuvastoa, kuten stetoskooppi, sydän ja pyörätuoli. Oikeassa reunassa ovat suunnittelija Luc Luycxin nimikirjaimet, ja kuvan alla ovat vuosiluku 2022, maatunnus sekä rahapajan ja sen johtajan tunnukset. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 2 miljoonaa kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta: kevät 2022

17,00 €
Aihe:
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 150 000 coin card
Liikkeeseenlaskun ajankohta: 2022

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 000 0000

7,00 €
Aihe: Ensimmäinen maailmanympäripurjehdus
Kuvaus: Kuva-aiheena on Sevillasta lähtenyt löytöretki, jolla viisi vuosisataa sitten päädyttiin kiertämään koko maailma. Lähikuvaan on valittu retkellä mukana ollut Juan Sebastián Elcano, ja taustan viivat edustavat maapalloa. Kolikon sisäosan alareunaa kiertävät sanat ”PRIMUS CIRCUMDEDISTI ME” ja niiden yläpuolella on nimi ”JUAN SEBASTIÁN ELCANO”. Oikeassa reunassa ovat maan nimi ”ESPAÑA” ja vuosiluku 2022, ja niistä hieman alaviistossa purjehduksen vuosiluvut 1519–1522. Kuvan vasemmalla puolella on rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: miljoona kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammi-maaliskuu 2022

Aihe: Unescon maailmanperintökohteita: Garajonayn kansallispuisto
Kuvaus: Kanariansaarilla sijaitsevan kansallispuiston poikkeuksellisen hyväkuntoiset laakeripuut muistuttavat ajoista, jolloin suuri osa Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta oli vielä metsää. Alueen poikkeuksellinen ekosysteemi on muinaisten sademetsien perua. Kuvassa näkyy laakeripuun oksia ja yksi La Gomeran tunnetuimmista vuorenhuipuista. Kolikon sisäosan oikeassa yläreunassa ovat maan nimi ”ESPAÑA” ja vuosiluku 2022, ja niiden alla on rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä:
Liikkeeseenlaskun ajankohta: 2022
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä:
Liikkeeseenlaskun ajankohta: 2022
7,00 €
Aihe: 30 vuotta Giovanni Falconen ja Paolo Borsellinon kuolemasta
Kuvaus: Kolikossa italialaistuomarit Giovanni Falcone ja Paolo Borsellino käyvät neuvonpitoa puolilähikuvassa, joka perustuu Tony Gentilen ottamaan valokuvaan. Sisäosan yläreunaa kiertävät tuomarien sukunimet, ja niiden alla on liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”RI”, jonka molemmin puolin ovat vuosiluvut 1992 ja 2022. Sisäosan oikeassa laidassa on Rooman rahapajan tunnus ”R” ja vasemmassa kolikon suunnittelijan Valerio de Setan monogrammi ”VdS”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 3 miljoonaa kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2022

Aihe: 170 vuotta Italian poliisivoimien perustamisesta
Kuvaus: Kuvassa on poliisiauto ja sen edessä univormuun pukeutuneet nainen ja mies, jotka edustavat Italian kansallisia poliisivoimia. Sisäosan yläreunassa ovat poliisivoimien nimi ”POLIZIA DI STATO” ja liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”RI”. Alavasemmalla on Rooman rahapajan tunnus ”R”, alaoikealla ovat vuosiluvut 1852 ja 2022 ja alhaalla keskellä ovat suunnittelija Annalisa Masinin nimikirjaimet. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 3 000 000
Liikkeeseenlaskun ajankohta: 2022
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 3 000 000
Liikkeeseenlaskun ajankohta: 2022
7,00 €
Aihe:
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 060 000

Aihe: Alkuperäinen perustuslaki 200 vuotta
Kuvaus: Kolikon kuvassa on muinaisen Kreikan lääketieteen jumalalle omistettu temppeli kansannousua ja itsenäistymistä Epidauroksessa juhlistaneesta mitalista, joka jaettiin kansanedustajille toisen perustuslain hyväksyjänä tunnetun kuningas Oton valtakaudella ensimmäisen perustuslain muistoksi. Kolikon sisäosan yläreunaa kiertää maan nimi ”ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ” ja alareunaa teksti ”ΤΟ ΠΡΩΤΟ ΕΛΛΗΝΙΚΟ ΣΥΝΤΑΓΜΑ”. Kuvan molemmin puolin ovat vuosiluvut 1822 ja 2022, ja kuvan alla ovat rahapajan tunnus ja kolikon suunnittelijan Georgios Stamatopoulosin nimikirjaimet. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 750 000 kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta: heinäkuu 2022

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 400 000 kolikkoa / 8000 coin card

25,00 €
Aihe: Latvian keskuspankin juhlavuosi – taloustietoa kaikille
Kuvaus: Ilman taloustietoa on vaikea huolehtia raha-asioista. Rahoitusmaailma muuttuu koko ajan, ja se vaikuttaa rahankäyttöön ja sijoittamiseen. Kolikon kuvassa on tiedon merkitystä kuvaava puu, jonka juurella ovat vuosiluku 2022 ja maan nimi ”LATVIJA”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 415 000 kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhti-toukokuu 2022

Aihe: Liettuan etnografiset alueet – Suvalkija
Kuvaus: Kolikon kuva-aiheena on Sudovian vaakuna, jota reunustavat molemmin puolin tammenoksat. Itse vaakunakilpeen on kuvattu härkä, ja oksien välissä kulkevassa nauhassa on teksti ”VIENYBĖ TEŽYDI”, jossa toivotaan alueen kukoistavan. Tammenlehvät muistuttavat kristinuskoa edeltävästä ajasta, jolloin alueella laidunsi paljon härkiä. Kolikon sisäosan yläreunassa on maan nimi ”LIETUVA” ja sen alla vuosiluku 2022. Vaakunan alla on rahapajan tunnus, ja aivan alareunassa lukee alueen nimi ”SUVALKIJA”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Aihe: 10 vuotta perintösuurherttuan ja ‑herttuattaren häistä
Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu perintösuurherttua Guillaume ja perintösuurherttuatar Stéphanie rinnakkain, ja heidän nimensä kiertävät kolikon sisäosan reunaa profiilikuvien molemmin puolin. Alaoikealla on vuosiluku 2022, ja sen vieressä on kaksi kihlasormusta, joiden alla ovat maan nimi ”LËTZEBUERG” sekä parin hääpäivä. Hahmojen edessä alavasemmalla on suurherttua Henrin monogrammi. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhtikuu 2022

Aihe: Luxemburgin lipun suojelusta 50 vuotta
Kuvaus: Kuvassa on vasemmalla suurherttua Henri lähikuvassa ja oikealla Luxemburgin trikolori. Lipun yläpuolella on vuosiluku 1972 ja alapuolella vuosiluku 2022. Alareunassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”LËTZEBUERG”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Aihe: 100 vuotta ruhtinas Albert I:n kuolemasta
Kuvaus: Ruhtinas Albert I:n kuvan vasemmalla puolella kolikon sisäosaa kiertää maan nimi ”MONACO” ja oikealla puolella vuosiluku 2022. Kuvan alla lukee ”ALBERT Ier 1848-1922”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 15 000 kolikkoa
Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2022

555,00 €
Aihe: 90 vuotta presidentti Jacques Chiracin syntymästä
Kuvaus: Jacques Chirac palveli Ranskan presidenttinä kaksi kautta ja edisti merkittävästi Euroopan yhdentymistä. Hän oli presidenttinä 20 vuotta sitten, kun euro otettiin käyttöön. Chirac katsoo voimakaspiirteisessä lähikuvassa tulevaisuuteen. Kuva-aiheen vasenta reunaa kiertää eurosymboli. Oikeassa reunassa ovat Ranskan lipun värit heraldisesti esitettyinä, ja niitä koristaa liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”RF”. Eurosymbolin alareunaan on kirjoitettu Chiracin nimi ja elinvuodet. Niiden yläpuolella ovat rahapajan ja sen johtajan tunnukset, ja yläoikealla näkyy liikkeeseenlaskuvuosi. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 9 miljoonaa kolikkoa

1
2