Andorra 2€ erikoisraha 2017 - Andorra – maa Pyreneillä

Hinta:
45,00 €
Määrä: - +
Aihe: Andorra – maa Pyreneillä

Kuvaus: Kuvion yläosassa on kolmio, joka muodostuu kolmesta aaltoilevasta viivasta. Kolmio kuvaa tyylitellysti Andorran karttaa. Kolmion alla on tekstit ”Andorra” ja ”EL PAÍS DELS PIRINEUS” (maa Pyreneillä). Nämä kolme osatekijää muodostavat Andorran valtion omistaman tuotemerkin, jota käytetään kaikessa graafisessa viestinnässä. Sen avulla pyritään luomaan yhtenäinen, johdonmukainen ja koordinoitu kuva ja samalla varmistamaan, että tuotemerkki tunnistetaan erehtymättömästi ja välittömästi. Alaosassa on liikkeeseenlaskuvuosi ”2017”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 85 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: joulukuu 2017
Samanlaiset tuotteet
Aihe: Liègen yliopisto 200 vuotta

Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Liègen yliopiston tunnus sekä vuosiluvut 1817 ja 2017. Kuvaa ympäröivät kaiverrus ”200 ANS UNIVERSITE DE LIEGE — 200 YEARS UNIVERSITY OF LIEGE” sekä alareunassa maatunnus ”BE”. Maatunnuksen oikealla puolella on Brysselin rahapajan tunnus, arkkienkeli Mikaelin profiilikuva. Maatunnuksen vasemmalla puolella on rahapajan johtajien tunnus, Herzelen kunnan vaakuna. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 200 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhtikuu 2017
19,00 €
Aihe: Itsenäinen Suomi 100 vuotta

Kuvaus: Kolikon sisäosassa on mosaiikki, jonka oikean puolen harvempaan asetellut palaset rajaavat Suomen kartan. Vasemmalla puolella ovat pystysuunnassa teksti ”SUOMI FINLAND” sekä itsenäistymisvuosi 1917 ja kolikon liikkeeseenlaskuvuosi 2017. Sisäosan oikeassa reunassa ovat liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”FI” ja rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 2,5 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhtikuu 2017
7,00 €
Aihe: Viron itsenäisyys

Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu kaartuva tammenrunko, jonka toisella puolella ovat puun oksat ja toisella lehdet. Oksat symboloivat vallankumouksia ja vastoinkäymisiä, joita Viron tiellä itsenäisyyteen on ollut. Lehdet symboloivat Viron vahvuutta, saavutuksia ja sinnikkyyttä. Rungon alapuolella vasemmalla on teksti ”MAAPÄEV” ja sen yläpuolella vuosiluku ”1917”. Kuvan alla oikeassa laidassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”EESTI”, ja sen alla on liikkeeseenlaskuvuosi 2017. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.



Liikkeeseenlaskun ajankohta: heinäkuu 2017
25,00 €
Aihe: Gentin yliopisto 200 vuotta

Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Gentin yliopiston tunnus sekä vuosiluvut ”1817” ja ”2017”. Kuvaa ympäröi teksti ”200 JAAR UNIVERSITEIT GENT – 200 YEARS GHENT UNIVERSITY” sekä maatunnus ”BE”. Maatunnuksen oikealla puolella on Brysselin rahapajan ja rahapajan johtajien tunnus, arkkienkeli Mikaelin profiilikuva. Maatunnuksen vasemmalla puolella on Herzelen kunnan vaakuna. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 200 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2017
19,00 €
Aihe: Roosa nauha -kampanja 25 vuotta

Kuvaus: Rintasyöpätutkimukseen on kerätty maailmanlaajuisesti varoja 1990-luvulta lähtien. Roosa nauha -kampanja on järjestetty 25 vuoden ajan, ja lähes 15 vuoden ajan on myös jaettu Roosa nauha -palkinto, jolla tuetaan rintasyöpätutkimusta ja -hoitojen kehittämistä. Monnaie de Paris -rahapaja päätti juhlavuoden kunniaksi tukea tärkeää aihetta julkaisemalla erikoisrahan.

Kolikkoon on kuvattu naisen rintakehä, jota käsi ja nauha suojelevat. Kuva-aiheen oikealla puolella on teksti ”25e ANNIVERSAIRE DU RUBAN ROSE”. Oikealla puolella ovat myös vuosiluvut ”1992 – 2017”, liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”RF” ja rahapajan tunnukset. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 10 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2017
7,00 €