Ranska 2€ erikoisraha 2018 - Simone Veil

Hinta:
7,00 €
Määrä: - +
Aihe: Simone Veil

Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu naisten oikeuksien merkittävänä puolustajana tunnettu Simone Veil. Hän kuoli 89-vuotiaana kesäkuussa 2017. Juutalaiseen perheeseen syntynyt Veil (omaa sukua Jacob) selvisi Auschwitzin keskitysleiriltä ja osallistui myöhemmin merkittävällä tavalla Euroopan kehittämiseen. Veil oli Euroopan parlamentin ensimmäinen vaaleilla valittu puhemies ja toimi tehtävässä vuodesta 1979 vuoteen 1982. Veil puolusti oikeutta aborttiin, ja hänen nimeään kantava raskauden keskeytyksen salliva laki hyväksyttiin Ranskassa 1975. Veil valittiin Ranskan akatemian jäseneksi vuonna 2008. Kolikon kuvassa Veilin puseron kauluksessa näkyy hänen vankinumeronsa keskitysleiriltä. Taustalla on Euroopan parlamentin istuntosali sekä Simone Veilin nimi, hänen synnyin- ja kuolinvuotensa, liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”RF”, liikkeeseenlaskuvuosi ”2018” sekä rahapajan tunnukset. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 15 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: touko-kesäkuu 2018
Samanlaiset tuotteet
Aihe: Itävallan tasavallan 100-vuotisjuhlavuosi

Kuvaus: Kolikossa on Pallas Athenen patsas, joka sijaitsee Itävallan kreikkalaistyylisen parlamenttitalon edessä Wienissä. Viisauden jumalatar symboloi Itävallan parlamentarismia ja edustaa tietoa, järkeä ja strategista lahjakkuutta. Vasemmalla puolella on vuosi 2018 ja sen alla teksti ”100 JAHRE” (100 VUOTTA). Alaoikealla on teksti ”REPUBLIK ÖSTERREICH” (Itävallan tasavalta) puolikaaren muodossa. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 18 100 100 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: joulukuu 2017
7,00 €
Aihe: Saksalaisen valtiomiehen ja liittokanslerin Helmut Schmidtin (1918–2015) syntymän 100-vuotisjuhla

Kuvaus: Kuva-aiheena on Helmut Schmidt hänelle tyypillisessä asennossa syventyneenä vuoropuheluun keskustelukumppaninsa kanssa. Ylhäällä oikealla on puoliympyrän muodossa teksti ”HELMUT SCHMIDT” ja oikealla puolella vuosiluvut ”1918–2015”. Rahapajan tunnus on vuosilukujen alapuolella. Vasemmalla puolella on kolikon liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”D” ja sen alla liikkeeseenlaskuvuosi ”2018”. Alaosassa ovat taiteilijan nimikirjaimet. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 30 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2018
7,00 €
Aihe: Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi – Laokoon-ryhmä

Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu Vatikaanin museoiden kokoelmiin kuuluva veistos ”Laokoon ja hänen poikansa” (ns. Laokoon-ryhmä), joka lukeutuu maailman veistostaiteen merkkiteoksiin. Kuva-aiheen alapuolella keskellä on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”Città del VATICANO”. Kuvan yläpuolella on puolikaaren muodossa teksti ”ANNO EUROPEO DEL PATRIMONIO CULTURALE”, ja sen alla kuvasta yläoikealle ovat liikkeeseenlaskuvuosi ”2018” ja rahapajan tunnus ”R”. Alareunassa oikealla on kolikon suunnittelijan nimi ”D. LONGO”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 101 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: toukokuu 2018
55,00 €
Aihe: Luxemburgin perustuslaki 150 vuotta

Kuvaus: Kuvassa vasemmalla on suurherttua Henri sivukuvassa, jossa hän katsoo oikealle. Kuvassa oikealla ovat vuosiluvut ”1868–2018” ja teksti ”150 ans” (150 vuotta). Suurherttuan kuvan alla on teksti ”Constitution du Grand-Duché de Luxembourg” (Luxemburgin suurherttuakunnan perustuslaki) ja poikkileikkauskuva avonaisesta kirjasta. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2018
8,00 €
Aihe: 420 vuotta Gian Lorenzo Berninin syntymästä

Kuvaus: Kolikon keskelle on kuvattu Berninin tekemä Costanza Bonarellin rintakuvaveistos, ja siitä vasemmalle ovat vuosiluvut ”1598” ja ”2018”. Kolikon sisäosan vasemmassa reunassa on teksti ”SAN MARINO” ja oikeassa ”BERNINI”. Keskellä oikealla on Rooman rahapajan tunnus ”R” ja alareunassa oikealla kolikon suunnittelijan Annalisa Masinin nimikirjaimet ”A.M.”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 60 500 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2018
49,00 €